Sorvikivi Oy
EtusivulleTuotteemmeKäyttämämme materiaalitYhteystietomme

Yritysesittely

Sorvikiven historia alkoi perustajien autotallista vuolukiven ja marmorin työstöllä. Graniitin mahdollisuuksia alettiin tutkia vuonna 1987 ja ensimmäiset kivipallot valmistuivat vuonna 1989. Yrityksen teollisuushalli rakennettiin vuonna 1992, jolloin myös saatiin ensimmäinen pallokone valmiiksi. Nykyiseen 700 neliön teollisuushalliin päästiin muuttamaan vuonna 1998, jolloin valmistui uusi isompi pallokone, jolla voidaan tehdä jopa kolme metriä halkaisijaltaan olevia graniittipalloja. Yrityksen perustajat Eero ja Kaarina Vainikka toimivat yhä toiminnan vetäjinä. Sorvikivi työllistää yhteensä kuusi henkilöä.

Yhtiö avasi oman louhoksen Savitaipaleella vuonna 2004, jolloin louhintaan perustettiin myös oma yhtiö Brown Hill Granite Oy. Louhoksesta saadaan maailmanlaajuisesti ainutlaatuista pallokiveä (kuvassa oikealla).

Korkealaatuisten graniittipallojen valmistus on teknisesti hyvin haastava prosessi. Alla oleva spektroliittipallo on pyörinyt kymmenen vuotta Tampereen Kivimuseossa.

Sorvikivi Oy: Hallitie 1, 54800 Savitaipale. Puh. 05-4160 479 fax 05-4561437 info@sorvikivi.fi